Julkisivuremontit ja ulkoverhoukset ammattitaidolla
Julkisivun uusiminen parantaa lämmöneristystä
Nosta rakennuksen arvoa
Julkisivuremontti sinulle sopivana toteutuksena
Voimme toteuttaa julkisivun uudistuksen alkuperäistä ulkoasua mukaillen, tai vastaavasti toteuttaa uudenlaisen kokonaisuuteen sopivan julkisivun asiakkaan toiveiden mukaan. Julkisivuremontin yhteydessä on hyvä ajankohta myös lisätä lämmöneristystä tai esimerkiksi uusia ikkunat lämmityskulujen pienentämiseksi edullisin kustannuksin, mikäli tälle on tarvetta. Julkisivuremontin ajan talossa voi asua normaalisti. Palvelemme toimialueenamme Riihimäki, Hyvinkää, Hämeenlinna ja koko Uusimaa.
Esimerkkejä julkisivuremontin sisällöstä
Kartoitus ja suunnittelu
Ennen julkisivuremontin aloittamista suunnitellaan remontin sisältö ja tehdään tarjous. Suunnitteluun kuuluu julkisivun kunnon arviointi.
Julkisivun puhdistus
Julkisivun puhdistus voi pitää sisällään erilaisia menetelmiä, kuten painepesua tai hiekkapuhallusta, jotka poistavat lian, homeen, sammaleen ja muita epäpuhtauksia.
Korjaus
Julkisivu tarkistetaan mahdollisten vaurioiden, kuten halkeamien tai rapistumisen, osalta. Korjauksien lisäksi julkisivun rakennetta voidaan vahvistaa tarvittaessa.
Maalaus tai pinnoitus
Kun julkisivu on puhdistettu ja korjattu, se voidaan maalata tai pinnoittaa uudelleen. Tämä antaa julkisivulle uuden raikkaan ilmeen ja suojaa sitä tulevilta vaurioilta.
Lopputarkastus
Kun remontti on valmis, julkisivuremontti tarkistetaan.